23.10.2018

Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden tuottajavastuun toteutuminen verkkokaupassa vahvistuu

Hyviä kauppatapoja verkkokaupassa edistävä Ecommerce Europe ja sähkö- ja elektroniikkalaitteiden tuottajavastuutahoja edustava WEEE Europe solmivat perjantaina 19. lokakuuta merkittävän yhteistyösopimuksen, jonka tavoitteena on laajentaa Ecommerce Europe Trustmark -merkki todentamaan sähkö- ja elektroniikkalaitteiden tuottajavastuun noudattaminen EU-maiden välisessä verkkokaupassa.

"Sopimus on merkittävä askel kohti oikeudenmukaista kilpailuasetelmaa sähkö- ja elektroniikkalaitteiden kaupankäynnissä. Verkkokaupan kasvu on kärjistänyt epäkohtaa, jossa paikalliset toimijat joutuvat usein kantamaan vastuun myös verkkokaupan kautta maahan tulevien laitteiden kierrätyksestä", WEEE Europen Suomen-yhteistyökumppanin Elker Oy:n toimitusjohtaja Sakari Hietala sanoo.

Yhteinen tunnus vastuunsa kantaville verkkokaupoille 

Vuonna 2015 perustettu Ecommerce Europe Trustmark on yhtenäinen, hyviä kauppatapoja edistävä säännöstö, joka pyrkii edistämään sekä kuluttajan että kauppiaiden suojaa esimerkiksi maksutapahtumien turvallisuudessa ja tuotepalautuksissa. Tuottajavastuunäkökulman avaaminen on uusi askel Ecommercen kauppatapojen säännöissä. Kuluttaja voi käytännössä tunnistaa kierrätysvelvoitteensa hoitavan verkkokaupan jatkossa Trustmark-merkistä.

"Edustamme yli 75 000 tavaroita ja palveluita verkkokaupan kautta kuluttajille Euroopassa tarjoavaa yritystä ja todella uskomme, että tämä yhteistyö auttaa verkkokauppiaita noudattamaan käytännössä sähkö- ja elektroniikkalaiteromun ja niiden virtalähteiden kierrätysvelvoitteita tuotteiden elinkaaren loppupuolella", kertoo Ecommerce Europe -yhdistyksen pääsihteeri Marlene Ten Ham.

WEEE Europe on verkosto, joka tukee kumppaneitaan Euroopan unionin sähkö- ja elektroniikkalaiteromua koskevan WEEE-direktiivin mukaisten velvoitteiden noudattamisen varmistamisessa, myös verkkokaupassa. Suomessa WEEE Europe AG:n kumppanina toimii sähkö- ja elektroniikkalaitteiden tuottajayhteisöjen omistama palveluyhtiö Elker Oy.

Lisää eurooppalaisesta yhteistyöstä ja tuottajavastuun hoitamisesta muissa EU-valtioissa voit lukea täällä.

Takaisin

 

 

MIKSI VALITA ELKER?

  • 1. Elker on tuottajien omistama luotettava palvelun tarjoaja.
  • 2. Palveluyhtiönä Elker huolehtii ketterästi lain määrämistä tuottajavastuun velvoitteista tuottajayhteisöjen puolesta.
  • 3. Elker huolehtii SER-tuottajavastuun hoitamisen asiantuntevasti yli kymmenen vuoden kokemuksella.
  • 4. Elker organisoi sähkö- ja elektroniikkalaitteiden keräystä ja kierrätystä tehokkaasti kokonaisuutta optimoiden.
  • 5. Elker huolehtii, että SER käsitellään turvallisesti ja vastuullisesti ensisijaisesti Suomessa.
  • 6. Elker on osa yhteistyöverkostoa, jonka kautta voit selvittää velvoitteet ja hoitaa tuottajavastuun useimpien EU-maiden lisäksi myös Norjassa ja Sveitsissä.
Lue lisää Elkerin palveluista
Top