16.06.2020

Valvomattomassa SER-keräyksessä piilee riskejä

Kuluttajan voi olla vaikea tunnistaa, toimiiko esimerkiksi taloyhtiössä yleistyneiden sähkö- ja elektroniikkalaitteiden avolavakeräysten järjestäjä laillisesti. Lähimmän virallisen, maksuttoman vastaanottopisteen voi etsiä verkkopalvelussa kierratys.info.

Esimerkiksi taloyhtiöiden pihoilla yleistyneet avoimet keräyslavat saattavat ruokkia rikollisuutta, ja toimija niiden taustalla voi olla hämäräperäinen. Hälytyskellojen tulisi soida, jos kyseessä on valvomaton avolava, josta kuka tahansa voi poimia laitteet omaan taskuunsa ja mahdollisesti myydä niitä eteenpäin. Myyntiin saattaa päätyä vioittuneita laitteita, joiden turvallisuudesta kukaan ei kanna vastuuta.

Elker Oy:n toimitusjohtaja Sakari Hietala muistuttaa, ettei etenkään tietokoneita, puhelimia tai muita käyttäjän tietoja sisältäviä laitteita missään nimessä kannata jättää näihin keräyksiin, koska kukaan ei voi taata, minne laitteet ja niiden sisältämät tiedot päätyvät.

Tuottajayhteisöjen palveluyhtiö Elker Oy on yksi SER-kierrätyksen taustaorganisaatioista, jotka hoitavat sähkö- ja elektroniikkalaitteiden kierrätystä Suomessa viranomaisen hyväksymien tuottajayhteisöiden lukuun. Tuottajayhteisöt huolehtivat, että laitteet kierrätetään ensisijaisesti Suomessa ja raportoivat keräysmääristä säännöllisesti viranomaiselle. Jätelain mukaan muut kuin laitteiden tuottajat saavat tarjota vastaanottopalveluita kiinteistön tai jätteen haltijalle vain yhteistoiminnassa tuottajan kanssa.

"Epämääräisiltä keräyslavoilta laitteita voi helposti päätyä esimerkiksi kehittyviin maihin, joissa ne päätyvät valitettavasti kuormittamaan ympäristöä", Hietala sanoo.

Myös kaupat järjestävät keräystä

Lähimmän virallisen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden keräyspisteen voi etsiä osoitteessa kierratys.info. Myös useat uusia laitteita myyvät kaupat toimivat tuottajien kanssa yhteistyössä, ja jotkut kaupat käyttävät datalaitteiden keräyksessä lukittuja astioita.

Tietoturva selkeästi mietityttää ihmisiä

Tietoturvallinen vaihtoehto on myös SER-kierrätyksen järjestämä Seiffi-palvelu (seiffi.fi), jolla datalaitteet voi lähettää postimaksua vastaan kierrätykseen. Kun laitteen tiedot on tuhottu ja laite jatkanut matkaa kierrätettäväksi, lähettäjä saa sähköpostiinsa todistuksen. Hietala toteaakin Seiffin kautta kierrätykseen palautuvien laitteiden määrä olleen tasaisessa kasvussa.

Lisätietoja:
Sakari Hietala, Elker Oy, toimitusjohtaja
Puhelin: 010 249 1701
Sähköposti: sakari.hietala (a) elker.fi
Serkierratys.fi
Elker.fi

Takaisin

 

 

MIKSI VALITA ELKER?

  • 1. Elker on tuottajien omistama luotettava palvelun tarjoaja.
  • 2. Palveluyhtiönä Elker huolehtii ketterästi lain määrämistä tuottajavastuun velvoitteista tuottajayhteisöjen puolesta.
  • 3. Elker huolehtii SER-tuottajavastuun hoitamisen asiantuntevasti yli kymmenen vuoden kokemuksella.
  • 4. Elker organisoi sähkö- ja elektroniikkalaitteiden keräystä ja kierrätystä tehokkaasti kokonaisuutta optimoiden.
  • 5. Elker huolehtii, että SER käsitellään turvallisesti ja vastuullisesti ensisijaisesti Suomessa.
  • 6. Elker on osa yhteistyöverkostoa, jonka kautta voit selvittää velvoitteet ja hoitaa tuottajavastuun useimpien EU-maiden lisäksi myös Norjassa ja Sveitsissä.
Lue lisää Elkerin palveluista
Top